- It's calling me!
- Who? The God?
- No, the beer!
Paol-Erikilla on erehtymaton kyky loytaa kylan suosituin baari. Siella han paattaa paivan vaelluksen juomalla oluen molemmille jaloille. Sen jalkeen han menee baaritiskille jututtamaan kylan ukkoja. Saamme epaluotettavia tietoja seuraavan paivamatkan pituudesta ja reitin kunnosta, mutta joskus, niin kuin eilen, reitin todellisista ongelmista.
Puerto de los Castanosin jalkeen eras uuttera yrittaja on viitoittanut reitin vasemmalle omilla keltaisilla nuolillaan ja kyltilla Camino de Santiago. Oikea reitti kulki suoraan ja sita oli markkeeraamassa aika huomaamaton nuoli portin kupeessa. Jos olisimme valinneet vasemman polun, olisimme toki paasseet nauttimaan yrittajan uuden baarin anneista, mutta kiertotieta olisi tullut noin 8 km. Kylan ukot olivat tasta aika narkastyneita ja tuohduksissaan, samoin me, silla paivamatkat saattavat olla Via de la Platalla jopa 40 km ja jokainen ylimaarainen mutka tuntuu kivistavissa koivissa.
Onneksi valtimme harha-askeleet ja suuntasimme eteenpain, kohti tulvivaa jokea (rutinoituneesti saappaat ja housut pois) ja niittya, jossa kaikki opasteet katosivat ja eksyimme pahemman kerran. Paol-Erik on maatalon poika ja tiesi, kuinka sahkoaidoista paastaan pujahtamaan lapi. Myohemmin kuulimme, etta kaikki, espanjalainen nuoripari ja ranskalainen kolmikko Monique, Philippe ja Yves olivat myos eksyneet pahemman kerran.
Pieni joukkomme on hajonnut. Esher ja Ursula paattivat vaelluksen Cacerekseen. Yllatykseksemme myos Manolo sai tarpeekseen. Merkkeja oli ilmassa: hanella oli huono rinkka, joka hankasi pahasti vasenta olkapaata. Tauoilla Manolo heitti usein rinkkansa maahan, potki sita turhautuneesti ja pani sitten tupakaksi: "I am NERVIOSO, MUY NERVIOSO!".
Minuakin alkaa jo vasyttaa, vaikka mitaan erityisempia ongelmia ei ole. Paatin aurinkoisesta paivasta huolimatta ottaa tanaan rennosti ja pitaa huoltopaivan, itseni ja varusteiden. Kavelin vain 11 km Galisteosta Carcabosoon ja majoituin Senora Elenan, noin 80-vuotiaan vanhan rouvan majataloon. Kun kysyin pesukonetta, han hymyili leveasti ja talutti minut terassille, jossa odotti varmaan roomalaiselta ajalta peraisin oleva kiviallas, Marseille-saippua ja jaakylma vesi. Hytisin kylmasta ja hankasin likaisia vaatteitani, ja senora kietoi ylleni viltin ja kiinnitti sen tiukasti hakaneuloilla.
Paol-Erik jatkoi eteenpain ja sovimme, etta yritan saada hanet kiinni myohemmin. On mukavampaa kulkea kaksin, mutta olemme pitaneet aika reipasta vauhtia ylla ilman valipaivia ja huomaan itsessani kyllastymisen ja rasittumisen ensimerkit. Edessa on viela noin 600 km ja minulla ei ole pakottavaa syyta kiirehtia. Paol-Erik haluaa pitaa ylla noin 25 km paivavauhtia ehtiakseen Santiago de Compostelaan huhtikuun puolivalissa.
Pyykkaamisen ja suihkun jalkeen kavin ostamassa huomisen aamupalan ja evaat, ja sen jalkeen suuntasin syomaan Los Golondrinasiin, jonka Menu del Dia oli tavalliseen tapaan edullinen (8 €) ja hyva: salaattia, kalaa Navarralaiseen tapaan, kakkua ja punaviinia (8 €). Huokaisin onnellisena. Sen jalkeen nukuin 2 tuntia. Nyt olen kunnan kirjastossa ja tunnen voimieni palautuvan.
On mukavaa olla jouten. Kaikki matkalla tapaamani ystavalliset ihmiset, matkakumppanini, uskomattoman kauniit maisemat hakevat paikkaansa tajunnassani: mustat harat vihrealla niitylla sateen jalkeen, ylhaalla taivaalla liitelevat kotkat, silmankantamattomiin ulottuvat kukkaniityt.
Huomenna matka jatkuu.
- Who? The God?
- No, the beer!
Paol-Erikilla on erehtymaton kyky loytaa kylan suosituin baari. Siella han paattaa paivan vaelluksen juomalla oluen molemmille jaloille. Sen jalkeen han menee baaritiskille jututtamaan kylan ukkoja. Saamme epaluotettavia tietoja seuraavan paivamatkan pituudesta ja reitin kunnosta, mutta joskus, niin kuin eilen, reitin todellisista ongelmista.
Puerto de los Castanosin jalkeen eras uuttera yrittaja on viitoittanut reitin vasemmalle omilla keltaisilla nuolillaan ja kyltilla Camino de Santiago. Oikea reitti kulki suoraan ja sita oli markkeeraamassa aika huomaamaton nuoli portin kupeessa. Jos olisimme valinneet vasemman polun, olisimme toki paasseet nauttimaan yrittajan uuden baarin anneista, mutta kiertotieta olisi tullut noin 8 km. Kylan ukot olivat tasta aika narkastyneita ja tuohduksissaan, samoin me, silla paivamatkat saattavat olla Via de la Platalla jopa 40 km ja jokainen ylimaarainen mutka tuntuu kivistavissa koivissa.
Onneksi valtimme harha-askeleet ja suuntasimme eteenpain, kohti tulvivaa jokea (rutinoituneesti saappaat ja housut pois) ja niittya, jossa kaikki opasteet katosivat ja eksyimme pahemman kerran. Paol-Erik on maatalon poika ja tiesi, kuinka sahkoaidoista paastaan pujahtamaan lapi. Myohemmin kuulimme, etta kaikki, espanjalainen nuoripari ja ranskalainen kolmikko Monique, Philippe ja Yves olivat myos eksyneet pahemman kerran.
Pieni joukkomme on hajonnut. Esher ja Ursula paattivat vaelluksen Cacerekseen. Yllatykseksemme myos Manolo sai tarpeekseen. Merkkeja oli ilmassa: hanella oli huono rinkka, joka hankasi pahasti vasenta olkapaata. Tauoilla Manolo heitti usein rinkkansa maahan, potki sita turhautuneesti ja pani sitten tupakaksi: "I am NERVIOSO, MUY NERVIOSO!".
Minuakin alkaa jo vasyttaa, vaikka mitaan erityisempia ongelmia ei ole. Paatin aurinkoisesta paivasta huolimatta ottaa tanaan rennosti ja pitaa huoltopaivan, itseni ja varusteiden. Kavelin vain 11 km Galisteosta Carcabosoon ja majoituin Senora Elenan, noin 80-vuotiaan vanhan rouvan majataloon. Kun kysyin pesukonetta, han hymyili leveasti ja talutti minut terassille, jossa odotti varmaan roomalaiselta ajalta peraisin oleva kiviallas, Marseille-saippua ja jaakylma vesi. Hytisin kylmasta ja hankasin likaisia vaatteitani, ja senora kietoi ylleni viltin ja kiinnitti sen tiukasti hakaneuloilla.
Paol-Erik jatkoi eteenpain ja sovimme, etta yritan saada hanet kiinni myohemmin. On mukavampaa kulkea kaksin, mutta olemme pitaneet aika reipasta vauhtia ylla ilman valipaivia ja huomaan itsessani kyllastymisen ja rasittumisen ensimerkit. Edessa on viela noin 600 km ja minulla ei ole pakottavaa syyta kiirehtia. Paol-Erik haluaa pitaa ylla noin 25 km paivavauhtia ehtiakseen Santiago de Compostelaan huhtikuun puolivalissa.
Pyykkaamisen ja suihkun jalkeen kavin ostamassa huomisen aamupalan ja evaat, ja sen jalkeen suuntasin syomaan Los Golondrinasiin, jonka Menu del Dia oli tavalliseen tapaan edullinen (8 €) ja hyva: salaattia, kalaa Navarralaiseen tapaan, kakkua ja punaviinia (8 €). Huokaisin onnellisena. Sen jalkeen nukuin 2 tuntia. Nyt olen kunnan kirjastossa ja tunnen voimieni palautuvan.
On mukavaa olla jouten. Kaikki matkalla tapaamani ystavalliset ihmiset, matkakumppanini, uskomattoman kauniit maisemat hakevat paikkaansa tajunnassani: mustat harat vihrealla niitylla sateen jalkeen, ylhaalla taivaalla liitelevat kotkat, silmankantamattomiin ulottuvat kukkaniityt.
Huomenna matka jatkuu.
Hei Ulla, on ihanaa lukea tarinaasi caminolta. Tauot ovat tärkeitä, kyllä sen tietää, milloin pitää pysähtyä vähän pidemmäksi aikaa.
VastaaPoistaMukavaa vaellusta eteenpäin! T. Erja
Hienoa, että maltat levätä, buen camino! t. Tuula P.
VastaaPoistaEi teillä mikään helppo vaellus ole ollut. Ihmettelen myönteistä mielenlaatuasi ja olematonta valitusta tekstissäsi. Buen Camino.
VastaaPoistaLöysin blogisi facebookin pyhiinvaellusryhmästä, ja olen ilolla ja kyynelillä lukenut päiväkirjasi ja toivotan siunattuja askeleita tästä eteenpäinkin! Olen itse vaeltanut muutaman muun reitin 2006-2007, ja haaveillut Via de la Platasta. Kiitos kun saan kulkea mukana tällä tavalla! T. Johanna Haminasta
VastaaPoistaOli todella hyva levata paiva, olla ihan jouten! Nyt matka on taittunut hyvilla mielin, eika saahan enaa niin tule kiinnittaneeksi huomiota. Johanna: toteuta ihmeessa haaveesi, Via de la Plata on monella tavalla unohtumaton, koskettava.
VastaaPoista