torstai 28. helmikuuta 2013

Matka alkaa Sevillasta, elekieli osoittaa tehonsa

Onnellisesti, aikataulun mukaisesti retkeni alkupisteessa Sevillassa. Jo lentokoneessa vieruskaverini, keski-ikainen espanjalainen mies, kysyi mita aion Sevillassa tehda. Kun han kuuli, etta olen matkalla Santiago de Compostelaan, seurasi valittomasti neuvoja rakkojen ehkaisysta (kahdet ohuet sukat, jalkojen voitelu vaseliinilla), punaviinin juonnin valttamattomyydesta ja taukojen lyhyydesta (jos kesken patikoinnin pidat pitkan tauon, et enaa paase liikkeelle). Mies oli tehnyt oman caminonsa vuonna 2010 Leonista SdC:aan. Kysyin syyta ja han vastasi: "Huolet. Kaikki katosivat caminon aikana."

En osaa yksittaisia sanoja lukuun ottamatta lainkaan espanjaa. Olen huono suunnittelija ja varautuja. Niinpa astuin lentokenttabussiin ja luotin siihen, etta Sevillan katedraali on riittavan nayttava ilmaisemaan, missa pitaa jaada pois. Oli se - jain bussista heti kun sain valtavan rakennuksen silmiini.

Pyhiinvaeltajilla on erityinen passi, jota nayttamalla saa edullisen majoituksen kuntien tai seurakuntien yllapitamissa majataloissa ja joissakin ravintoloissa ruuan (nain olen kuullut). Passiin kerataan leimoja, ja ensimmainen leimani iskettiin Sevillan katedraadissa, topakan mutta hiukan poissaolevan virkailijan toimesta.

Olin lukenut vuodelta 2010 peraisin olevasta opaskirjasestani, etta edullisen majoituksen saa nunnien yllapitamasta majapaikasta. Harhailin turistitoimiston ympyroimassa korttelissa pitkaan loytamatta mitaan majoitukseen viittaavaa. Menin laheiseen baariin, mutta siella ei puhuttu mitaan muuta kuin espanjaa. "Hotel?", tarjoililija kysyi. "No hotel, femmes religiosos", sanoin jollain sekakielella ja kallistin paatani yhteen liitettyja kasia vasten. "Religiosos!", tarjoilija innostui ja viittoi minut laheiseen kirkkoon.

Siella toistin edellisen, ja ystavallinen mies - myohemmin osoittautui etta korttelin tupakkakauppias - saattoi minut luostarin ovelle. Se oli valtava rautaportti ilman mitaan merkintaa majoituksesta. Karsivallisesti mies odotti, etta ovipuhelimeen vastataan ja selitti sitten nopeasti jotain. Ovi avautui, saavuin ensimmaiseen majapaikkaani. Huoneeni on nimetty Maria Magdalan mukaan ja sankyni ylapuolella seinalla on krusifiksi.

Kokeneet vaeltajat tuntevat hyvin nama camino-enkelit, nuoret ja keski-ikaiset miehet, jotka tulevat auttamaan juuri kun ajattelet, etta nyt tuli seina vastaan. Minun ensimmainen camino-enkelini on sevillalainen tupakkakauppias.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Apina ja muita lähtökohtia

 
 
"Kuvittele tuulta purjeisiimme niin että vene kiitää kauniisti ja pehmeästi. Ja me sanomme: "Älä luota siihen, sillä tuuli tyyntyy. Tuulet tulevat ja menevät. Me haluamme vakaan prosessin. Joten laskekaa purjeet ja soutakaa." Ja niin me soudamme läpi elämämme ja etenemme kolmisen metriä. Ignatiuksen asenne on pikemmin tämä: meillä on lohdutus, antautukaamme sille, täysin, sillä niin me etenemme kilometrikaupalla, antaa mennä! Sitten tuuli tyyntyy. Mitä tehdä? Ottaa airot esiin? Ei, vaan rukoilla. Pyytää tuulta takaisin."
 
Anthony de Mello, Katseleminen
 
Katselin taannoin ruotsalaista asiaohjelmaa, jossa toimittaja ja eläintieteilijä keskustelivat haluamisesta. Eläntieteilijän mukaan valitseminen on taito, joka liittyy kehitysbiologiaamme. Pieni lapsi kauhaisee ruokaa nyrkkiinsä, vähän isompi kykenee irrottamaan otteensa ja valitsemaan haluamansa.
 
Apinoilla vastaavaa kykyä ei ole, mitä on käytetty hyväksi niiden metsästyksessä. Puuhun, jossa on sopivan kokoinen kolo, laitetaan apinoiden himoitsemaa puuroa. Eläin työntää kätensä ahtaaseen onkaloon, kahmaisee ruokaa, mutta ei saakaan nyrkissä olevaa kättään kolosta ulos. Apina ei kykene hellittämään herkusta eli avaamaan nyrkkiään vapautuakseen.

"Apina parka", ajattelin ohjelmaa katsellessani. Oli loppukesä ja olin vuorotteluvapaani kynnyksellä. Pääni oli pyörryksissä paikoista jonne mennä, asioista joita kokea, ihmisistä joita nähdä, teoista joita tehdä. Lopulta olin kuin satimeen joutunut apina - nyrkki täynnä herkkuja, joista tuntui mahdottomalta irrottaa ja valita.

Valitseminen on vaikeaa, käänteisesti se on luopumista kaikesta mahdollisesta ja sitoutumista vähään. Se on kääntymistä ulkoisesta sisäiseen. Se on asettautumista alttiiksi pettymyksille, mutta myös ilolle. Jäin vuorotteluvapaalle lokakuussa. Vähä vähältä hiljaisuus, joutenolo ja realismi siivilöivät haaveen, jonka päätin toteuttaa: pitkä patikkareissu. Vuorotteluvapaalaisen budjetilla Santiago de Compostelaan.