torstai 28. helmikuuta 2013

Matka alkaa Sevillasta, elekieli osoittaa tehonsa

Onnellisesti, aikataulun mukaisesti retkeni alkupisteessa Sevillassa. Jo lentokoneessa vieruskaverini, keski-ikainen espanjalainen mies, kysyi mita aion Sevillassa tehda. Kun han kuuli, etta olen matkalla Santiago de Compostelaan, seurasi valittomasti neuvoja rakkojen ehkaisysta (kahdet ohuet sukat, jalkojen voitelu vaseliinilla), punaviinin juonnin valttamattomyydesta ja taukojen lyhyydesta (jos kesken patikoinnin pidat pitkan tauon, et enaa paase liikkeelle). Mies oli tehnyt oman caminonsa vuonna 2010 Leonista SdC:aan. Kysyin syyta ja han vastasi: "Huolet. Kaikki katosivat caminon aikana."

En osaa yksittaisia sanoja lukuun ottamatta lainkaan espanjaa. Olen huono suunnittelija ja varautuja. Niinpa astuin lentokenttabussiin ja luotin siihen, etta Sevillan katedraali on riittavan nayttava ilmaisemaan, missa pitaa jaada pois. Oli se - jain bussista heti kun sain valtavan rakennuksen silmiini.

Pyhiinvaeltajilla on erityinen passi, jota nayttamalla saa edullisen majoituksen kuntien tai seurakuntien yllapitamissa majataloissa ja joissakin ravintoloissa ruuan (nain olen kuullut). Passiin kerataan leimoja, ja ensimmainen leimani iskettiin Sevillan katedraadissa, topakan mutta hiukan poissaolevan virkailijan toimesta.

Olin lukenut vuodelta 2010 peraisin olevasta opaskirjasestani, etta edullisen majoituksen saa nunnien yllapitamasta majapaikasta. Harhailin turistitoimiston ympyroimassa korttelissa pitkaan loytamatta mitaan majoitukseen viittaavaa. Menin laheiseen baariin, mutta siella ei puhuttu mitaan muuta kuin espanjaa. "Hotel?", tarjoililija kysyi. "No hotel, femmes religiosos", sanoin jollain sekakielella ja kallistin paatani yhteen liitettyja kasia vasten. "Religiosos!", tarjoilija innostui ja viittoi minut laheiseen kirkkoon.

Siella toistin edellisen, ja ystavallinen mies - myohemmin osoittautui etta korttelin tupakkakauppias - saattoi minut luostarin ovelle. Se oli valtava rautaportti ilman mitaan merkintaa majoituksesta. Karsivallisesti mies odotti, etta ovipuhelimeen vastataan ja selitti sitten nopeasti jotain. Ovi avautui, saavuin ensimmaiseen majapaikkaani. Huoneeni on nimetty Maria Magdalan mukaan ja sankyni ylapuolella seinalla on krusifiksi.

Kokeneet vaeltajat tuntevat hyvin nama camino-enkelit, nuoret ja keski-ikaiset miehet, jotka tulevat auttamaan juuri kun ajattelet, etta nyt tuli seina vastaan. Minun ensimmainen camino-enkelini on sevillalainen tupakkakauppias.

3 kommenttia:

  1. Oi kuinka kivaa kuulla että olet päässyt alkuun. Muistan niin hyvin ensimmäisen caminon ensiaskeleet, kaikki ihan uutta, jatkuva hymy huulilla, kielitaito lähellä nollaa. Odotan innolla seuraavaa päivitystäsi
    Buen camino!
    Viveca

    VastaaPoista
  2. Eka-enkelinä tupakkakauppias on loistava aloitus. Näen silmieni edessä sombreron keikkuvan:-) t. K

    VastaaPoista
  3. Toinen enkeli, vanhahko ukkeli hankin, paivysti eraassa liikenneympyrassa. Olin jo eksynyt reitilta ja han kehotti minua kiipeamaan jyrkkaa vesikourua ylos kavelysillalle. Sieltahan se reitti loytyi!

    VastaaPoista