Olemme taivaltaneet lahes viikon, matkaa takana yli 100 km, vaikka sita, niin kuin ei aikaakaan, enaa niin laske. Tarkeinta on, missa kunnossa jalat on. Meita lahti Sevillasta pieni joukko: ystavykset Ursula (Saksa) ja Esther (Sveitsi), Paol-Erik (Tanska), Manolo (Espanja) ja mina - silloin viela tietamatta teidemme yhtymisesta.
Kirjoitan tata Fuente de Cantosissa, pienessa kylassa Sevillasta pohjoiseen. Olemme aubergien paratiisissa: 15 euron hintaan kuuluu lammitys (ei itsestaan selvaa, valilla on pirullisen kylma!), aamupala (yleensa ei kuulu), lakanat ja pyyhe (yleensa patja, tyyny ja lisahuopa), lammin vesi (ei itsestaan selvaa), 2 hengen huoneet (yleensa makuusali), pyykinpesu (luksusta todella!) ja tama kaikista ylellisin internet tietokoneineen (usein pelkka wifi, joka ei aina toimi).
Olemme Via de la Platan tamanvuotiset pioneerit, mutta onneksemme joka kylasta on loytynyt majapaikka ja muutakin apua on ilmaantunut lahes ihmeenomaisesti silloin kun joku on sita tarvinnut. Minua erityisesti ilahduttaa se, etta reitti on todella hyvin merkitty. Heti lahtopaivana tajusin, ettei kartallani tee yhtaan mitaan - suurpiirteisempi se ei voisi olla.
Reitti on paikka paikoin aivan uskomattoman kaunis! Joka ikinen paiva huomaan pysahtyvani ja huokaisen: olen onnekas! Taalla on niin kaunista! En haluaisi olla missaan muualla! Olen koko ajan nykyhetkessa, edellinen paiva unohtuu heti kun olen riisunut saappaat, paassyt suihkuun, saanut paalleni (suhteellisen) puhtaat vaatteet ja eteen lamminta keittoa. Tata enempaa onneen ei tarvita.
En osaa lainkaan espanjaa, mutta en myoskaan ehdi kaivaa sanakirjaa rinkasta kun asia on jo selvinnyt jollain sekakielella, hyvalla tahdolla ja viittomilla. Olosuhteet ovat valilla aika vaativat, koska taalla on satanut lahes joka paiva ja aika rankasti. Joet tulvivat ja huominen reittimme on poikki.
Jokainen pienesta joukostamme omaa taitoja, joista on apua kaikille. Manolo saa tietoa paikalliselta poliisilta reitin vaaroista ja on jo selvittanyt huomisen kiertotien. Paol-Erik on kokenein vaeltaja ja mm. hoitaa pienet vammat. Ursula on joukon hyva hengetar ja pitaa mielialan korkealla. Minusta on tullut tulvivien jokien ekspertti, olenhan Suomesta, vesien maasta. Tanaan johdatin joukkomme kohdasta, jossa vesi pyyhalsi valtoimenaan ja kuohuvana reitin yli. Myohemmin kuulimme, etta kulku on kielletty vaarallisuuden takia.
Kehotin kaikkia riisumaan housut pois (mika kauhistutti hiukan ujoa Manoloa - olkoonkin etta han on raavas mies ja lahes 60v), laittamaan kengat kaulaan, pitamaan sukat jalassa, avaamaan rinkan vyot, ottamaan tukea sauvasta ja kulkemaan varovasti mutta paattavaisesti askel askeleelta eteenpain. Virta oli voimakas, pohja kivikkoinen ja paikoitellen vetta oli puolireiteen. Niin vaan me kaikki selvisimme kuohujen yli turvallisesti! Ihan kuin Lapissa! Hihkuimme ja halasimme toisiamme joen toisella puolella!
Mita on tapahtunut Estherille? Kuulimme asken, etta han on mitaan sanomatta lahtenyt bussilla omille teilleen. Tama oli odotettavissa, koska han on sateen yllattaessa aina ottanut taksin ja ottanut meidat iloisena vastaan kylan baarissa. Mutta aikaisemmin han on aina tullut samaan majapaikkaan - nyt han lahti lopullisesti. On vaikeaa kuvailla, kuinka lyhyessa ajassa me olemme jo kiintea ryhma, ja kuinka yhden ihmisen ratkaisut puhuttelevat kaikkia. Olemme hyvin pahoillamme Ursulan puolesta, jolle asia tuli myos taytena yllatyksena.
Caminolla oppii paljon seka itsestaan etta ihmisista yleensa. Selviamme paremmin, kun pidamme toisistamme huolta. Itsekkyys on lyhytnakoista ja koituu lopulta itseaan vastaan: jokainen tarvitsee valilla apua. Paol-Erik puki tanaan tuntomme sanoiksi hyvan aterian ja viinikarahvin jalkeen: "Tarvitaanko hengellisyyteen enempaa kuin hyvat matkakumppanit, taivas paan paalle ja polku jota kulkea?"
Kirjoitan tata Fuente de Cantosissa, pienessa kylassa Sevillasta pohjoiseen. Olemme aubergien paratiisissa: 15 euron hintaan kuuluu lammitys (ei itsestaan selvaa, valilla on pirullisen kylma!), aamupala (yleensa ei kuulu), lakanat ja pyyhe (yleensa patja, tyyny ja lisahuopa), lammin vesi (ei itsestaan selvaa), 2 hengen huoneet (yleensa makuusali), pyykinpesu (luksusta todella!) ja tama kaikista ylellisin internet tietokoneineen (usein pelkka wifi, joka ei aina toimi).
Olemme Via de la Platan tamanvuotiset pioneerit, mutta onneksemme joka kylasta on loytynyt majapaikka ja muutakin apua on ilmaantunut lahes ihmeenomaisesti silloin kun joku on sita tarvinnut. Minua erityisesti ilahduttaa se, etta reitti on todella hyvin merkitty. Heti lahtopaivana tajusin, ettei kartallani tee yhtaan mitaan - suurpiirteisempi se ei voisi olla.
Reitti on paikka paikoin aivan uskomattoman kaunis! Joka ikinen paiva huomaan pysahtyvani ja huokaisen: olen onnekas! Taalla on niin kaunista! En haluaisi olla missaan muualla! Olen koko ajan nykyhetkessa, edellinen paiva unohtuu heti kun olen riisunut saappaat, paassyt suihkuun, saanut paalleni (suhteellisen) puhtaat vaatteet ja eteen lamminta keittoa. Tata enempaa onneen ei tarvita.
En osaa lainkaan espanjaa, mutta en myoskaan ehdi kaivaa sanakirjaa rinkasta kun asia on jo selvinnyt jollain sekakielella, hyvalla tahdolla ja viittomilla. Olosuhteet ovat valilla aika vaativat, koska taalla on satanut lahes joka paiva ja aika rankasti. Joet tulvivat ja huominen reittimme on poikki.
Jokainen pienesta joukostamme omaa taitoja, joista on apua kaikille. Manolo saa tietoa paikalliselta poliisilta reitin vaaroista ja on jo selvittanyt huomisen kiertotien. Paol-Erik on kokenein vaeltaja ja mm. hoitaa pienet vammat. Ursula on joukon hyva hengetar ja pitaa mielialan korkealla. Minusta on tullut tulvivien jokien ekspertti, olenhan Suomesta, vesien maasta. Tanaan johdatin joukkomme kohdasta, jossa vesi pyyhalsi valtoimenaan ja kuohuvana reitin yli. Myohemmin kuulimme, etta kulku on kielletty vaarallisuuden takia.
Kehotin kaikkia riisumaan housut pois (mika kauhistutti hiukan ujoa Manoloa - olkoonkin etta han on raavas mies ja lahes 60v), laittamaan kengat kaulaan, pitamaan sukat jalassa, avaamaan rinkan vyot, ottamaan tukea sauvasta ja kulkemaan varovasti mutta paattavaisesti askel askeleelta eteenpain. Virta oli voimakas, pohja kivikkoinen ja paikoitellen vetta oli puolireiteen. Niin vaan me kaikki selvisimme kuohujen yli turvallisesti! Ihan kuin Lapissa! Hihkuimme ja halasimme toisiamme joen toisella puolella!
Mita on tapahtunut Estherille? Kuulimme asken, etta han on mitaan sanomatta lahtenyt bussilla omille teilleen. Tama oli odotettavissa, koska han on sateen yllattaessa aina ottanut taksin ja ottanut meidat iloisena vastaan kylan baarissa. Mutta aikaisemmin han on aina tullut samaan majapaikkaan - nyt han lahti lopullisesti. On vaikeaa kuvailla, kuinka lyhyessa ajassa me olemme jo kiintea ryhma, ja kuinka yhden ihmisen ratkaisut puhuttelevat kaikkia. Olemme hyvin pahoillamme Ursulan puolesta, jolle asia tuli myos taytena yllatyksena.
Caminolla oppii paljon seka itsestaan etta ihmisista yleensa. Selviamme paremmin, kun pidamme toisistamme huolta. Itsekkyys on lyhytnakoista ja koituu lopulta itseaan vastaan: jokainen tarvitsee valilla apua. Paol-Erik puki tanaan tuntomme sanoiksi hyvan aterian ja viinikarahvin jalkeen: "Tarvitaanko hengellisyyteen enempaa kuin hyvat matkakumppanit, taivas paan paalle ja polku jota kulkea?"
Voi voi, tuollaisia nuo esterit ovat.
VastaaPoista